
Suomessa on mahdollista saada erilaisia lisiä niin palkkaan kuin muihinkin etuuksiin, mutta moni saattaa miettiä, kuinka tällaisiin lisiin tulisi suhtautua verotuksen kannalta. Lisät ovat kuitenkin lisiä eli rahaa perussaatavan päälle.
Moni suomalainen saa jonkinlaista etua ja kunkin etuuden veronalaisuus kannattaisikin olla tiedossa. Verojen asianmukainen maksaminen on jokaisen itsensä vastuulla ja niinpä tietoa kannattaakin haalia.
Verotus on asia, johon jokaisen kannattaa perehtyä. Veroja maksetaan niin palkoista, erilaisista tuista kuin saatavista tuloistakin. Niinpä myös esimerkiksi nettipeleistä voitonmaksuja saaja saattaa joutua maksamaan voitoistaan veroja. Tällaisia pelisivustoja voi selata esimerkiksi sivustolla livekasinot.co. On toki myös pelisivustoja, joilta saatavat voitonmaksut ovat verovapaita.
Tällä sivulla kerromme niin palkansaajan kuin erilaisten etujenkin saajan lisistä ja siitä, kuinka eri lisien verotus toimii Suomessa. Asia ei ole välttämättä kaikille niin selkeä, joten toivottavasti saat tältä sivulta tarvitsemasi tiedot.
Palkan ohessa maksettavat lisät
Kun palkan ohessa maksetaan lisiä, niitä ei saa sisällyttää palkkaan, vaan ne tulee maksaa palkan lisäksi. Lisät myös eritellään työntekijän palkkalaskelmassa, jolloin laskelmasta näkee heti, mikä osuus on ollut lisää ja mikä itse palkkaa.
Vaikka lisät, kuten iltalisä tai sunnuntaikorvaus, eivät olekaan varsinainen osa palkkaa, ovat ne kuitenkin samalla tavalla verotettavaa tuloa kuin palkkakin. Niinpä sama verotus koskee sekä lisiä että palkkaa. Toisinsanoen, verot maksetaan myös kaikista palkan ohella saatavista lisistä.
Lomaraha on osa työntekijän palkkaa, joka tarkoittaa, että se on näin ollen myös verotettavaa tuloa. Veron määrä on jokaisella yksilöllinen eli se riippuu täysin työntekijän omasta verotuksesta. Kannattaa huomioida, että lomaraha tulee ottaa huomioon laskettaessa omia vuosituloja. Tämä taas vaikuttaa veron määrään.
Muut lisät, kuten lapsilisä
Lapsilisä on verotonta tuloa. Niinpä sen saaja saa pitää koko lapsilisän sellaisenaan. Lapsilisän määrään ei myöskään vaikuta saajan omaisuus tai tulot, vaan se lasketaan jokaiselle saman kaavan mukaan. Lapsilisä on tärkeä tuki suomalaisille perheille ja sen määrä riippuu mm. lapsimäärästä.
Verotonta tuloa ovat Suomessa esimerkiksi elatustuki, äitiysavustus, toimeentulotuki, vammaistuet sekä yleinen asumistuki. Näiden suhteen ei siis tarvitse miettiä veotusta, vaan saat tuet sellaisenaan.
Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että kaikki saatava tulo tai rahanarvoinen etu on veronalaista, poikkeuksia lukuunottamatta. Niinpä esimerkiksi lapsilisä on tällainen poikkeus. Kun sinulle myönnetään mitä tahansa etuuksia, saat päätöksen mukana myös tiedon veronalaisuudesta. Muussa tapauksessa voit kysyä asiasta etuutta myöntävältä taholta tai verohallinnolta. Tietoa on saatavana nykyään paljon.
Muista tarkistaa palkkalaskelmasi
Oma palkkalaskelma kannattaa tarkistaa joka kerta. Näin varmistat, että kaikki on varmasti oikein ja saat palkan asianmukaisesti. Palkkalaskelman tarkistaminen ei tarkoita, että työnantajasi kykyä laskea palkkaa tulisi epäillä. Oikeansuuruisen palkan saaminen on kuitenkin ensisijaisen tärkeää ja tarkistamalla varmistat, että laskelmaan ei ole jäänyt virheitä.
Tarkista palkkalaskelmastasi. että peruspalkka, työtunnit ja provisiosi on laskettu oikein. Kannattaakin pitää itsellä kirjaa omista työtunneista. Tarkista myös, että kaikki asianmukaiset lisät on eriteltynä laskelmassa, tottakai oikein. Jos olet tehnyt ilta-, sunnuntai- tai ylitöitä, tarkista, että ne on laskettu oikein.
Tarkista, että verotus vastaa verokorttiasi. Näin tuloistasi menee varmasti oikea määrä veroa. Mikäli huomaat tässä virheen, ota viipymättä yhteys työnantajaasi, jotta asia saadaan korjattua eikä sinulle koidu veromätkyjä.
Jos työhösi liittyy erinäisiä korvauksia, kuten matkakorvauksia tai päivärahoja, tulee näidenkin olla eriteltynä palkkalaskelmassasi. Kun pidät myös itse kirjaa näistä, voit tarkistaa nopeasti, että ne täsmäävät palkkalaskelmasi kanssa.

Kun työntajasi maksaa palkan, tulee kaiken täsmätä. Jos huomaat laskelmassasi puutteita tai virheitä, ota välittömästi yhteys työnantajaasi, niin palkka korjataan. Yrityksen pankkitili ja sen tyhjeneminen ei ole sinun murheesi eli sinun tulee pitää oikeuksistasi kiinni. Asiallinen työnantaja myöntää ja korjaa virheensä mahdollisimman nopeasti.
On hyvä tietää, että apua ja neuvontaa verotuksen suhteen on helppo saada niin verohallinnolta kuin muiltakin tahoilta. Internetinkin kautta löytyy runsaasti kattavia ohjeita ja oppaita, joista voi tarkistaa lähes minkä tahansa tuen tai lisän verotuksen. Kun olet tietoinen verovelvollisuuksistasi, voit pitää mahdollisimman hyvän huolen raha-asioistasi.